Oman tietokoneen rakentaminen tuo vaihtoehtoja kokoonpanoon

Kun on tarve tietokoneelle, moni meistä marssii lähimpään elektroniikkakauppaan ja ostaa parhaiten omaan budjettiin sopivan pöytätietokoneen tai kannettavan. On kuitenkin olemassa myös toinen vaihtoehto, joka on oman koneen kokoaminen. Tämä vaatii ennakkoon paljon opiskelua ja lukemista tietokoneista sekä niiden kasaamisesta, osien etsimistä eri verkkokaupoista tai elektroniikkakaupoista ja hintojen vertailua.

Myös kärsivällisyydelle on tarvetta, sillä koneen kasattua ei se välttämättä heti toimi, joten täytyy selvittää, onko kone oikein kasattu, ovatko osat sittenkään yhteensopivia tai lieneekö vika sittenkin jonkin komponentin rikkoutumisesta kuljetuksessa. Kun koneen lopulta saa toimimaan, on tunne moninkertaisesti palkitsevampi kuin kaupasta ostettua käyttäessä.

Tietokone koostuu monesta osasta

Kootaksesi tietokoneen tarvitset monenmoisia osia. Tarvitset ainakin prosessorin, emolevyn, muistia, näytönohjaimen, sisäistä muistia, virtalähteen sekä kuoren. Ei kuitenkaan ole yhdentekevää, minkälaiset osat valitset. On kiinnitettävä muun muassa huomiota osien yhteensopivuuteen, hintaan, laatuun ja merkkiin.

On myös syytä miettiä tietokoneen käyttötarkoitusta. Selailetko lähinnä nettiä, katselet videoita ja kirjoittelet tekstiä kokoamallasi koneella vai onko kone tulossa pelikäyttöön? Kaikki pelitkään eivät ole samanarvoisia, ja jotkut niistä, kuten AAA-tyypin pelit, vaativat paljon paremmat speksit kuin esimerkiksi nettikasinoilla pelaaminen tai niiden ajankohtaisten uutisten lukeminen.

Prosessori on tietokoneen aivot

Prosessori kontrolloi muun muassa sitä, kuinka monta eri tehtävää tietokoneesi voi suorittaa yhtä aikaa ja kuinka nopeasti tehtävät suoritetaan. Jos tietokoneesi on tulossa vaativien pelien pelaamiskäyttöön, kannattaa kysellä muilta pelaajakavereilta, mikä prosessori kannattaa valita. Halvan prosessorin valinta saattaa johtaa todella hitaaseen pelaamiskokemukseen.

Emolevy on sen sijaan se, jonka päälle kaikki muut komponentit rakennetaan. On tärkeää tarkistaa, että se on yhteensopiva muiden komponenttien kanssa.

Muisti nopeuttaa tietokonetta

RAM eli random access memory on tärkeä komponentti tietokoneessa, sillä se nopeuttaa tiedostojen avaamista ja sallii monien tehtävien suorituksen yhtäaikaisesti kaatumatta. Valitse ainakin 4GB:tä RAM:ia tietokoneellesi, jos kyseessä on pelikone. 8 tai 16 GB:tä ei ole liioittelua, jos kone on kovassa käytössä.

Näytönohjain on sen sijaan tärkeä osa peliesi näyttävyyttä. Jos näytönohjain on halpaa tai vanhaa laatua, voi olla, että pelikokemus jää köyhäksi.

rnn.yqe.