Nettikasinoiden valtava kehitysharppaus

Kiinassa toimiva maailman suurin kasino eli Venetian Macao olisi takuulla kokeilemisen arvoinen, mutta onneksi kasinopeleistä kiinnostuneille on nykyään tarjolla tilaisuus pelata suosikkirahapelejään luotettavasti kotoa käsin ja vieläpä ympäri vuorokauden. Se on alun perin Cryptologic-yhtiön vuonna 1995 kehittämän suojaustekniikan ansiota, sillä järjestelmä mahdollistaa turvalliset rahansiirrot.Toiminnolle oli tilausta, sillä vuotta aiemmin Antigua ja Barbuda oli alkanut myöntää pelilisenssejä nettikasino-operaattoreille, ja Microgaming-yhtiön kehittämä ohjelmisto vauhditti internetissä operoivien verkkokasinoiden toimintaa.

Valitse itsellesi sopiva kasino kaikista mahdollisista vaihtoehdoista

Nettikasinoita on nykyään paljon. Ensimmäisenä toiminnan aloitti vuonna 1996 Intercasino. Seuraavana vuonna nettikasinoiden määrä oli kasvanut jo lähemmäs 200. Intertops-niminen sivusto lanseerattiin samoihin aikoihin, ja se keskittyi urheiluvedonlyöntiin. Tänä päivänä digitalisaation myötä urheiluvedonlyöntiä voi harrastaa kesken reaaliaikaisen urheilupelin esimerkiksi kisakatsomosta käsin.Alkuaikoina verkkokasinoiden pelivalikoima ei ollut kovinkaan laaja, ja niistä päivistä erilaisten kasinopelien määrä on kasvanut hurjasti. Teknologia-ala on kehittynyt huimin harppauksin, minkä johdosta yrityksiä syntyy jatkuvasti. Innovatiivisimmat ja taitavimmat pelinkehittäjät tuottavat markkinoille jatkuvasti uusia variaatioita etenkin hedelmäpeleistä eli sloteista. Nettikasinot tarjoavat myös pokeria, baccaratia ja rulettia muiden kasinoilta tuttujen variaatioiden lisäksi.

Alueellista pelaamista

Osa verkkokasinoista toimii maakohtaisesti, minkä takia lainsäädännön ja muiden virallisten syiden vuoksi ainoastaan paikalliset pelaajat voivat osallistua erilaisten kasinopelien pelaamiseen. Yhdysvaltain markkinoilta lähti paljon nettikasinoita, kun vuonna 2006 maa lakkasi sallimasta nettipelaamisen rahansiirrot. Euroopan unionin alueella pelilisensioidut kasinot saavat tarjota palveluitaan EU:n alueella aivan vapaasti. Valikoima on erittäin runsas juuri tämän asian johdosta.

Kotimaisia kasinoita ja digitalisaation riemuvoitto

Suomessa tavoitat kasinotunnelmaa useilta sivustoilta, joilla voi nähdä mitä upeimpia pöytäpelejä ja mahtavia kolikkopelejä. Onkin kiinnostavaa nähdä, milloin maastamme ponkaisee seuraava tunnetuksi kasvava kasinopelivalmistaja. Mitä enemmän suomalaiset pelaavat ja uusi sukupolvi toisensa jälkeen omaksuu kotimaamme tietoteknisen ja yrittäjähenkisen kehitysmallin, sen suuremmalla todennäköisyydellä suomalaiskasinot ovat kotimaisuusasteeltaan korkeampia myös pelivalikoimansa alkuperän ansiosta.Älypuhelimilla pelaaminen on yhä yltyvässä määrin helpompaa ja kiinnostavampaa. Mahdollisuudet spontaaniin pelaamiseen ovat kasvaneet runsaasti, sillä kasino kulkee parhaimmillaan mukana taskussasi.

Mathias Block